Marraskuun lopussa alkoi taas flunssa. Itsenäisyyspäivän aattona 5.6. olin viimeisen kerran treeneissä. Yskin aika lailla, ja siitä alkoikin pitkä luisu alamäkeen.

Sairastin joulukuussa keuhkoputkentulehduksen ja kuumeettoman keuhkokuumeen. Yskin kylkiluut rikki ja lihakset jumiin. Vihdoin parin viikon päästä menin lääkäriin, koska olin kipeämpi kuin koskaan ja melko sekaisin lääkkeistä - yleensä en käytä särkylääkettä kummempaa, mutta nyt oli pakko, jotta sain nukuttua. Joulupöydässä söin lähinnä lääkkeitä ja voin pahoin. Olin vuodenvaihteessa kaksi viikkoa sairaslomalla, enemmän kuin kolmeen viimeiseen vuoteen yhteensä.

Söin lääkkeitä yskään ja kipuun, ja lääkkeidenotto piti taimata niin, että pystyin hakemaan lapset autolla tarhasta. Parhaimmillaan minulla oli neljä eri lääkettä käytössä päällekkäin. Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden annostelu ja miksaus oli tarkkaa puuhaa, että ei tullut huono olo - eikä liian hyvä olo. Kestin mieluummin kipua kuin lääkkeiden aiheuttamaa sekavaa olotilaa.

Olin jo ilmoittautunut CC Kuntoklubille jatkamaan vuoden alusta, mutta tajusin, että tammikuussa se ei onnistuisi. En vain osannut odottaa, että siinä menisi koko helmikuukin.  Ajattelin, että koska olin ollut niin kipeä, minun olisi harkittava tosi tarkkaan koska olisi taas kunnossa liikkumaan.

Tammikuun kovat pakkaset olivat kovat riekaleisille keuhkoille. Pelkkä hengittäminen pakkasilmassa sattui, ei puhettakaan että olisi voinut harrastaa liikuntaa. Tammikuun lopun rantaloma teki hyvää, oli helppo hengittää kosteata ilmaa. Reissusta nappasin kuitenkin uuden flunssan, ja taas alkoi yskä ja keuhkoja ympäröivät lihakset veti jumiin. Tällä kertaa flunssaa kesti vain kolme viikkoa. Vastustuskyky oli niin alhana, että minuun tarttui kaikki sairaudet joista joku edes puhui, vaikka puhelimessa. Silmätulehdustahan mulla ei ollutkaan ollut sitten lapsuusiän.

Mieli oli aika matalalla sairastelun vuoksi. Harmitti, että hyvä startti läskileiriltä jäi kesken ja kunto rapautui viikko viikolta olemattomiin. Ärsytti, että mahtavat hiihtokelit meni sivu suun. Helmikuun lopussa alkoi tuntua, että elämä voisi sittenkin voittaa. Pienin askelin keuhkot alkavat voida paremmin.

Painoa on tullut pari kiloa takaisin, olen suoraan sanoen syönyt v*tutukseeni. Nyt kaamosaika alkaa kuitenkin helpottaa. Päätin, että maaliskuu on herkuton, tähän täytyy saada totaalistoppi. Joku päivä pitäisi uskaltautua kävelylenkille kokeilemaan, onnistuisiko se. Hiihtolenkit voi varmaan tältä talvelta unohtaa, ja siirtyä suoraan pyöräilykauteen. Paasto on alkanut jokakeväiseen tapaan pyöriä taas mielessä.

Tästä jatkuu taisteluni.