Ylä- ja alamäkiä - mutta onneksi vain treeneissä. Eilen vedettiin rinnettä ylös ja alas. Tarkoitus oli juosta, mutta toisella kierroksella oli hengittäminenkin jo niin vaikeaa, ettei pystynyt edes alamäkeen juosta. Se, joka keksi sanonnan "Helppoa kuin hengittäminen" ei selvästikään ole koskaan koittanut juosta laskettelurinnettä ylös.

Välissä tehtiin kehonpainolla liikkeitä. Ymmärrän, että vitsillä heitetään että onpa rankkaa, kuulostaa kamalalta ja vieläkö pitäisi jaksaa, kun tunnista on kulunut vartti. Mutta jos sitä pystyy tekemään koko neljä minuuttia niiden liikkeiden ohella, ei ehkä tee liikkeitä kunnolla. Mä en ainakaan pysty puhumaan jos punnerran tosissani. Suljin korvani muiden mutinoilta ja keskityin omaan suoritukseen. Ihmiset on kuitenkin tulleet sinne vapaaehtoisesti, hakemaan apua, vieläpä maksavat siitä. Asenne ratkaisee - aina.

Lähdin extrakierrokselle kun oli loppuverryttelyn aika. Jokainen askel polttaa rasvaa, ja jokainen askel on mulle itselleni.

P.S. Vaaka näytti tänään vähemmän kuin piiiitkästä aikaa, 72,6 kg!